Lapsen väkivaltaisuus tulisi nähdä mielenterveyden ongelmana

Nimimerkki Alkuopettaja kirjoitti (HS Mielipide 14.4.19) väkivaltaisesta lapsesta, joka varastaa opettajan huomion. Monet muutkin opettajat ovat ilmaisseet huolensa alakoululaisten väkivaltaisuudesta.

Tutkimuksen mukaan aggressiivinen lapsi pitää hyvänä opettajaa, joka ymmärtää lasta. Tasapainoinen lapsi painottaa opettajan opetuskykyä. Lapsen ongelmaa ei tule kuitenkaan jättää yksin opettajien hoidettavaksi.

 Lapsesta aikuiseksi –tutkimuksemme – jossa lasten aggressiivisuuden kehitystä on seurattu keski-ikään asti – osoittaa, että läpi kouluiän jatkuva aggressiivinen käyttäytyminen on vakava riski aikuisiän toimintakyvylle työelämässä, parisuhteessa ja yhteiskunnassa. Siksi sen merkit tulisi nähdä mielenterveyden ongelmana ja järjestää hoito sen mukaisesti.

Aggressiivisuus on keino puolustaa itseään uhkaavassa tilanteessa. Siihen turvautuvat temperamentiltaan ulospäin suuntautuvat herkemmin kuin sisäänpäin suuntautuvat, jotka ahdistuvat uhkan edessä. Ohimenevinä aggressiivisuus ja ahdistuneisuus ovat ymmärrettäviä, mutta jos uhka on jatkuvaa eikä keinoja ole sen torjumiseksi, aggressiivisuus voi kehittyä väkivaltaisuudeksi ja ahdistuneisuus masentuneisuudeksi.

 Mielenterveyden hoitoa on ollut enemmän tarjolla masennukseen kuin väkivaltaisuuteen, joka on saanut tahallisen toiminnan leiman, ja siksi sitä on yritetty hallita rangaistuksin.

Väkivaltaisuuden ja itsetuhoisuuden taustalla on vakavia kehityksen riskitekijöitä. Ne voivat olla käyttäytymisen säätelyn oppimista vaikeuttavia neuropsykologisia ongelmia, mutta usein ne ovat luonteeltaan psykologisia. Tutkimuksissa ovat nousseet esiin kodin ristiriidat ja väkivalta, kiintymyssuhteiden kehittymisen häiriintyminen ja katkeaminen, monet elämänmuutokset ja puutteellinen ohjaus sosiaaliseen käyttäytymiseen vanhemmuuteen liittyvien ongelmien takia.

Tällaiset lapset ovat tavallista haavoittuvaisempia muille ongelmille. Niitä ovat vaihtuvat hoitajat päivähoidossa, suuret ryhmät, joissa lapsi ei saa yksilöllistä huomiota, pitkät hoitopäivät, jotka nostavat lapsen stressihormonitason kroonisesti korkealle, sekä kouluiässä iltapäivät, jolloin elämän pääsisältönä on uppoutuminen virtuaalimaailmaan. Tällöin ei ole mikään ihme, että lapsen kyky hallita käyttäytymistään ajautuu kaaokseen.

Unicefin (2017) tutkimuksessa, jossa on vertailtu neljääkymmentä maailman rikkainta valtiota, Suomi on kärkisijoilla lapsiperheiden suhteellisen köyhyyden vähäisyydessä ja koulutuksessa, mutta sijalla 29 lapsen kohtaaman väkivaltaisuuden vähäisyydessä.

Suomessa tulisi pikaisesti lisätä niin kotien kuin palvelujenkin lähi-ihmissuhteissa sellaista lapsiystävällisyyttä, joka parantaa lastemme hyvinvointia ja kohentaa Suomen asemaa kansainvälisissä vertailuissa.

Lea Pulkkinen
Professori, Helsinki

Julkaistu: Mielipide, Helsingin Sanomat 17.4.2019