Aihearkisto: Mielipide

Kotikasvatus vaikuttaa siihen, miten lapset pärjäävät elämässään

Lapsesta keski-ikään jatkuneen samojen henkilöiden seurantatutkimuksemme perusteella voin yhtyä professori Plominin käsitykseen (HS 19.8.19) siitä, että vanhempien ammattiasemalla ja perheen taloudellisella tilanteella on vähemmän merkitystä lasten tulevan tulotason kannalta kuin mitä julkisuudessa usein oletetaan.

Myös ihmisten temperamenttipohjaiset piirteet, kuten ulospäin suuntautuvuus tai vetäytyvyys, joilla on vahva geneettinen tausta, ovat kasvuoloista suhteellisen riippumattomia.

Lapsen käyttäytymisen laadulliset piirteet ovat kuitenkin vahvasti yhteydessä kotikasvatukseen. Se sisältää kodin ilmapiirin ja sen tarjoaman sosiaalisen alkupääoman, vanhempien keskinäisen suhteen, alkoholin käytön ja läsnäolon lasten elämässä sekä lapsilähtöisen kasvatuksen.

Lapsilähtöiset vanhemmat kykenevät mentalisaatioon eli sekä omien että lapsen ajatusten ja tunteiden huomioon ottamiseen. Siltä pohjalta he luovat ympäristön, jossa lapsi kokee vanhempiensa lämpöä ja hyväksyntää, ovat pysyvästi kiinnostuneita lapsen asioista, ottavat lapsen mielipiteet huomioon ja reagoivat lapsen tarpeisiin lohtua ja tukea antaen.

 Vanhempien lapsilähtöisyys on sosiaalisesta asemasta riippumatonta. Tiedämme, että vaatimattomissa oloissa elää hyviä vanhempia, joiden lapset menestyvät elämässä.

Lapsen ulospäin suuntautuvuus voi lapsilähtöisen kotikasvatuksen ansiosta kehittyä muita huomioon ottavaksi, rakentavaksi käyttäytymiseksi, johon sisältyy tunteiden säätelyä eli pyrkimystä ratkaista ongelmia, positiivista ajattelua, avuliaisuutta ja empaattisuutta. Vastakohtana on sosiaalinen avuttomuus, ahdistuneisuus ja tunteiden hallitsemattomat purkaukset.

 Kotikasvatus vaikuttaa myös yhteisön normien omaksumiseen ja siten käyttäytymisen säätelyyn.

Varhain omaksutut sosioemotionaalisen käyttäytymisen piirteet edistävät tai vaikeuttavat sopeutumista yhteisöelämän vaatimuksiin päiväkodista työelämään. Se näkyy erilaisten asioiden kasautumisessa. Rakentava suhtautuminen helpottaa kouluun sopeutumista ja menetystä opinnoissa ja työelämässä. Se selittää myös aikuisten tulotasoa. Ammatillinen menestys ja hyvät ihmissuhteet luovat perustaa mielen hyvinvoinnille.

Sen sijaan aggressiivinen käyttäytyminen voi johtaa kasautuviin ongelmiin. Varsinkin varhainen päihteiden käytön aloittaminen on suuri riski yhteiskuntaan jäsentymisen kannalta.

 Uusintarikollisten taustassa on vaikeita kasvuoloja. Sen sijaan ne henkilöt, joiden epäsosiaalinen käyttäytyminen rajoittuu nuoruusikään, ovat kasvaneet huolehtivammassa kasvuympäristössä. Heillä on henkinen lähtökohta, mihin palata ja mistä jatkaa oman elämän rakentamista.

Lea Pulkkinen
Professori emerita, Jyväskylän yliopisto

Julkaistu: Mielipide HS 21.8.2019

Lapsen väkivaltaisuus tulisi nähdä mielenterveyden ongelmana

Nimimerkki Alkuopettaja kirjoitti (HS Mielipide 14.4.19) väkivaltaisesta lapsesta, joka varastaa opettajan huomion. Monet muutkin opettajat ovat ilmaisseet huolensa alakoululaisten väkivaltaisuudesta.

Tutkimuksen mukaan aggressiivinen lapsi pitää hyvänä opettajaa, joka ymmärtää lasta. Tasapainoinen lapsi painottaa opettajan opetuskykyä. Lapsen ongelmaa ei tule kuitenkaan jättää yksin opettajien hoidettavaksi.

 Lapsesta aikuiseksi –tutkimuksemme – jossa lasten aggressiivisuuden kehitystä on seurattu keski-ikään asti – osoittaa, että läpi kouluiän jatkuva aggressiivinen käyttäytyminen on vakava riski aikuisiän toimintakyvylle työelämässä, parisuhteessa ja yhteiskunnassa. Siksi sen merkit tulisi nähdä mielenterveyden ongelmana ja järjestää hoito sen mukaisesti.

Aggressiivisuus on keino puolustaa itseään uhkaavassa tilanteessa. Siihen turvautuvat temperamentiltaan ulospäin suuntautuvat herkemmin kuin sisäänpäin suuntautuvat, jotka ahdistuvat uhkan edessä. Ohimenevinä aggressiivisuus ja ahdistuneisuus ovat ymmärrettäviä, mutta jos uhka on jatkuvaa eikä keinoja ole sen torjumiseksi, aggressiivisuus voi kehittyä väkivaltaisuudeksi ja ahdistuneisuus masentuneisuudeksi.

 Mielenterveyden hoitoa on ollut enemmän tarjolla masennukseen kuin väkivaltaisuuteen, joka on saanut tahallisen toiminnan leiman, ja siksi sitä on yritetty hallita rangaistuksin.

Väkivaltaisuuden ja itsetuhoisuuden taustalla on vakavia kehityksen riskitekijöitä. Ne voivat olla käyttäytymisen säätelyn oppimista vaikeuttavia neuropsykologisia ongelmia, mutta usein ne ovat luonteeltaan psykologisia. Tutkimuksissa ovat nousseet esiin kodin ristiriidat ja väkivalta, kiintymyssuhteiden kehittymisen häiriintyminen ja katkeaminen, monet elämänmuutokset ja puutteellinen ohjaus sosiaaliseen käyttäytymiseen vanhemmuuteen liittyvien ongelmien takia.

Tällaiset lapset ovat tavallista haavoittuvaisempia muille ongelmille. Niitä ovat vaihtuvat hoitajat päivähoidossa, suuret ryhmät, joissa lapsi ei saa yksilöllistä huomiota, pitkät hoitopäivät, jotka nostavat lapsen stressihormonitason kroonisesti korkealle, sekä kouluiässä iltapäivät, jolloin elämän pääsisältönä on uppoutuminen virtuaalimaailmaan. Tällöin ei ole mikään ihme, että lapsen kyky hallita käyttäytymistään ajautuu kaaokseen.

Unicefin (2017) tutkimuksessa, jossa on vertailtu neljääkymmentä maailman rikkainta valtiota, Suomi on kärkisijoilla lapsiperheiden suhteellisen köyhyyden vähäisyydessä ja koulutuksessa, mutta sijalla 29 lapsen kohtaaman väkivaltaisuuden vähäisyydessä.

Suomessa tulisi pikaisesti lisätä niin kotien kuin palvelujenkin lähi-ihmissuhteissa sellaista lapsiystävällisyyttä, joka parantaa lastemme hyvinvointia ja kohentaa Suomen asemaa kansainvälisissä vertailuissa.

Lea Pulkkinen
Professori, Helsinki

Julkaistu: Mielipide, Helsingin Sanomat 17.4.2019