Haukkalan säätiön vuoden 2025 teemana on perhevuorovaikutus, jota käsiteltiin 1.10.2025 webinaarissa. Kuusi alan asiantuntijaa toi esiin lapsiperheiden vuorovaikutusta kuormittavia tekijöitä sekä toimivia keinoja perheiden tukemiseen. Puheenvuoroissa korostui myönteisten perhesuhteiden ja perheilmapiirin tärkeä merkitys, mutta myös erityinen haavoittuvuus suhteessa taloudellisiin paineisiin, kiiretahtiseen elämään ja vanhemmuutta koskeviin suorituspaineisiin.
Niin lapsi kuin vanhempikin jäävät monesti yksin perhehuolineen
Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten auttaviin palveluihin tulevissa yhteydenotoissa on viimeisten vuosien aikana painottunut lasten huoli heidän omasta psyykkisestä hyvinvoinnistaan. Huomionarvioista on, että yhä nuoremmat lapset ottavat yhteyttä. MLL:n auttavien palvelujen päällikkö Tatjana Pajamäen mukaan erityisesti lähiaikuisen taholta tuleva ahdistava tai vastuuton käytös ovat monien yhteydenottojen taustalla vaikuttavana tekijänä. Nykyisin lapset ja nuoret osaavat entistä paremmin tunnistaa ja nimetä aikuisen epäasiallisen käytöksen. Erilaiset väkivallan kokemukset ovat yhteydenotoissa kasvaneet viiden vuoden aikana kaksinkertaisiksi. Lapset jäävät kuitenkin usein yksin haastavassa tilanteessa – keinot puuttua tilanteeseen ja saada apua ovat vähissä. Pajamäki korosti perheiden tukemisen merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisessa. Kysymällä lapselta “Onko kotona hyvä olla?” tai “Saako kotona esittää omia eriäviä mielipiteitä?” ovat keinoja avata lapsen näkökulmaa perheen sisälle. Alustuksen yhteydessä mietityttämään jäi, miten tavoittaa yksilötasolla anonyymisti yhteyttä ottavan lapsen perhe ja millä keinoin tarjota tukea.
Koulukieltäytyminen koskettaa Suomessa tuhansia perheitä ja se on inhimillisesti kuormittavaa sekä lapselle että vanhemmille. Ilmiö ei tarkoita koulukielteistä asennetta, vaan usein lapsen halusta huolimatta kyvyttömyyttä mennä kouluun tai olla siellä koko päivää, sillä koulussa oleminen ahdistaa niin paljon. Väitöskirjatutkija Petra Vesurin mukaan vanhemmat kokevat koulukieltäytyvän nuoren tilanteessa joutuvansa ristiriitaisten sisäisten ja ulkoisten paineiden puristukseen: He yrittävät toimia lapsen parhaaksi mutta joutuvat usein toimimaan vuorovaikutuksessa lapsen kanssa toisin kuin haluaisi – oman hyvän vanhemman näkemyksen vastaisesti. Näissä tilanteissa vertaistuen, empatian ja kokonaisvaltaisen tuen saaminen koko perheelle on tärkeää. Vesurin esitys herätti kysymyksiä kouluyhteisöjen ja perhekeskusten toimijoille, kuten kuinka edistää koulusta kieltäytyvien nuorten perheiden tukea? Mikä taho on vastuussa ja kuka koordinoi tukipalveluja? Toteutuuko perheiden tukeminen yhdenvertaisesti eri kunnissa, vai jääkö osa perheistä tuen ulkopuolelle asuinpaikkansa vuoksi? Miltä lapsesta mahtaa tilanteessa tuntua ja miten se vaikuttaa hänen kehitykseensä? Miten kouluissa voidaan taata jokaiselle lapselle turvallinen ja hyvä olo?
Lapsiperheiden huono taloudellinen tilanne ja köyhyys ovat entisestään kasvussa. STM:n arvion mukaan yli 30 000 lasta siirtyy pienituloisiin sosiaaliturvan muutosten vuoksi. Tutkija Mia Tammelinin mukaan köyhyys vaikuttaa suoraan vanhempien ja lasten hyvinvointiin: materiaaliset puutteet lisäävät mielenterveysongelmien riskiä ja perheenjäsenten välistä jännitystä. Kamppailu selviytymisestä on arkipäivää monille, ja vanhemmat pyrkivät usein suojelemaan lapsia kaikin keinoin, esimerkiksi jättämällä omat tarpeensa taka-alalle, kuten lääkkeensä ostamatta. Lapsi aistii vanhempien talousahdingon herkästi, vaikka siitä ei suoraan puhuttaisi. Vastuunkanto voi siirtyä lapselle liian aikaisin, kun lapsi pyrkii helpottamaan perheen tilannetta. Köyhyydessä eläminen tuottaa monenlaisia negatiivisia tunteita, mutta tunnetilat vaihtelevat ja perheissä koetaan myös vanhemmuuden iloa ja ylpeyttä, kekseliäisyyttä ja onnistumisia, tilanteeseen sopeutumista ja toivoa. Jotta lasten hyvinvointia voidaan oikeasti suojella, tarvitaan poliittista tahtoa ja päätöksiä. Esityksen yhteydessä jäi mietityttämään yhteiskunnan keinot ennaltaehkäistä ja suojella lapsiperheitä taloudelliselta eriarvoisuudelta.
Vuorovaikutus voi kohentua jakamalla myönteisiä kokemuksia, eläytymällä lapsen maailmaan ja hidastamalla arkea
Perheen yhteiset harrastukset tukevat perheenjäsenten keskinäistä positiivista vuorovaikutusta ja hyvinvointia. Apulaisprofessori Henna-Riikka Peltolan mukaan perheenjäsenten yhteiset musiikki- tai liikuntaharrastukset vahvistavat yhteisöllisyyden tunnetta. Perheen yhdessä viettämä aika rakentaa nuorelle positiivista identiteettiä, joka tukee myös nuorten keskinäisen haitallisen vertaispaineen vastustamista. Harrastamisen muodot voivat olla hyvin moninaiset yhdessä musiikin kuuntelusta jonkin lajin tavoitteelliseen harjoitteluun. Kannustuksen ja suorituspaineen välinen ero on keskeinen, sillä liiallinen paine voi lannistaa nuoren. Tärkeintä kuitenkin on, että perheenjäsenet löytävät tapoja jakaa positiivisia kokemuksia yhdessä. Vuorovaikutuksessa vanhemmilta vaaditaan sensitiivisyyttä, sillä nuorelle kiinnostuksen kohteet voivat olla tärkeitä ja siten herkkiä aiheita vuorovaikutuksessa, mikäli vanhempi ei jaa samaa innostusta aiheeseen. Esitys herätteli kysymyksiä, kuten miten perheitä voisi auttaa löytämään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia? Ja miten harrastusseuroissa voidaan tukea sitä, ettei harrastamisesta muodostu vanhemmalle lisäkuormitusta vaan yhteistä mukavaa aikaa perheen kanssa?
Lapsiperheiden arki on usein kiireistä ja isolta osalta aikuisjohtoista, mikä osaltaan voi lisätä vuorovaikutukseen jännitteitä lapsen ja vanhemman välille. Lapsen ja vanhemman välinen myönteinen vuorovaikutus on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta elintärkeää. Aito läsnäolo ja lapsen kuunteleminen yhteisissä hetkissä vahvistavat perheen sisäistä vuorovaikutusta, joka kantaa myös arjen haastavampien hetkien yli. Psykologi Niina Maaskolan esittelemät PEIKKO-taidot tarjoavat vanhemmille konkreettisia keinoja rakentaa myönteistä vuorovaikutusta. PEIKKO-taidot sisältävät kuusi elementtiä: peilaaminen (P), eläytyminen ja tunteiden ilmaisu (E), imitointi (I), kuvaileminen (K), kehuminen (K) sekä olemalla innokas (O). Nämä kaikki ovat opittavissa olevia taitoja. Maaskolan mukaan etenkin eläytyminen ja tunteiden ilmaisu voivat olla vanhemmille vaikeaa, jos perheessä on pitkään ollut haastava vuorovaikutuksen ilmapiiri tai haastava elämäntilanne. PEIKKO-interventio on tuottanut rohkaisevia tuloksia ja sitä voi käyttää myös ennaltaehkäisemään vuorovaikutuksen konflikteja. Esityksen yhteydessä pohdittiin, miten näitä toimivia keinoja ja menetelmiä voisi saada yleisesti vanhempien tietoisuuteen. Voisivatko lähes kaikki lapsiperheet tavoittavat lastenneuvolapalvelut olla ennaltaehkäisevän tuen kanava?
Perheen vuorovaikutuksen tukeminen ei ole pelkästään lapsen tukemista, vaan myös vanhemman hyvinvoinnin vahvistamista. Hankekoordinaattori Tiia Thil on ohjannut Lempeästi läsnä -ryhmiä varhaiskasvatusikäisten lasten vanhemmille. Ryhmissä harjoiteltiin tietoisuustaitoja ja pyrittiin hidastamaan arjen vauhtia positiivisen psykologian keinoin. Monet vanhemmat kokevat kiireisessä arjessaan riittämättömyyttä, jossa “oravanpyörä” voi estää vanhempien osallistumisen ryhmätoimintaan. Kuitenkin vanhemman hyvinvointi on koko perheen hyvinvoinnin edellytys. Lempeästi läsnä -ryhmien palautteiden mukaan vanhemmat ovat saaneet kohtaamisista levollisuutta ja rauhaa, joiden ansiosta arjen kiireiden keskelle on löytynyt pysähtymisen hetkiä. Esityksen ja sen toiminnallisen osuuden myötä pohditutti, miten juurruttaa hyvinvointia tuottavia tapoja perheen arkeen kiireen keskelle? Voisivatko vanhemmat vertaistensa kanssa tukea toinen toisiaan lempeämpään elämänrytmiin?
Lapsiperheiden vuorovaikutuksen tukeminen eri toimijoiden yhteistyönä
Webinaarin toisiaan tukevat puheenvuorot nostivat esiin eri puolia lapsiperheiden vuorovaikutuksen haasteista ja tuen mahdollisuuksista. Keskeinen viesti kaikissa puheenvuoroissa oli vuorovaikutushaasteiden ennaltaehkäisy ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa annettu tuki. Perheiden tukeminen vaatii sekä yhteiskunnallista tahtoa että arjen pieniä, konkreettisia tekoja. Esitysten yhteydessä olleissa pohdinnoissa nousi esiin eri toimijoiden rooleja vanhempien tukemisessa, niin yksilöiden, eri yhteisöjen sekä yhteiskunnan osalta. Mitä muita toimijoita eri sektoreilta voisi kuulua perhevuorovaikutuksen edistämisen “tukijoukkoihin”? Miten positiivista vuorovaikutusta edistäviä tuen muotoja voidaan jalkauttaa ja jalkautuminen varmistaa? Voiko perhevuorovaikutuksen tuen määrää ja laatua mitata?
Päivi Toivainen ja Niina Widell
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat
Kasvatustieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto
