Aihearkisto: Kannanotto

Miksi vanhemmuus kytketään työhön?

Tieto lasten syntyvyyden vähenemisestä kirvoitti mieleeni muistot tutkijanaisten työllistämisestä tutkimushankkeisiin. Oli tavallista, että työsopimuksen solmimisen jälkeen tutkija tuli luokseni ja kertoi, että hänellä olisi henkilökohtaista asiaa. Silloin melkein kysyin: Koska on odotettu syntymä? Kertomus oli sama. Vihdoinkin, kun oli saanut työsuhteen, uskalsi ajatella lapsen saamista.

Toistuvat kokemukset saivat pohtimaan vanhemmuuden kytkentää työhön. Miksi lasten synnyttäminen kuuluu työnantajan korvausvastuisiin? Ministereiden huoli syntyvyydestä on hyvä merkki siitä, että kysymys onkin valtion asiasta.

Ratkaisuehdotukseni on, että lapsen saamiseen liittyvät tuet irrotetaan työsuhteesta ja ne korvataan eläkkeiden ja KELA-korvausten tapaan yhteisestä rahastosta. Tällöin kustannukset eivät kaadu naisvaltaisten alojen työnantajille, vaan kansakunta kokonaisuudessaan osallistuu niihin.

Uusi tuen antamisen muoto antaisi nuorille ihmisille vapautta suunnitella omaa ja perheensä elämää ja rytmittää siihen lasten syntymää ja työelämään osallistumista. Kun elinikä pitenee ja eläkeiät nousevat, jää parhaassa hedelmällisyysiässä lapsensa saaville kymmeniä vuosia aikaa tehdä työuraansa.

Nuorten ihmisten, erityisesti naisten elämään kohdistetaan liian suuria paineita monilla elämän alueilla, kun lapsen saamisen kanssa samaan hengenvetoon puhutaan työuran tekemisestä ja eläkkeiden ansaitsemisesta. Lapsen synnyttäminen on niin tärkeä ja vaativa yhteiskunnallinen tehtävä, että siitä voi eläkevuosia kartuttaa jopa suuremmasta syystä kuin jostakin työtehtävästä. Työuran tekemistä voidaan puolestaan tukea koulutuksella lapsen saamisen jälkeen.

Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimus osoittaa, että työuraa ja hyvinvointia voidaan tukea myöhemminkin annettavalla koulutuksella. Tärkeää on osoittaa arvostusta perheelle ja antaa nuorille valinnanvapautta erilaisiin ratkaisuihin.

Tulin itse äidiksi 21-vuotiaana ja opiskelin pienten lasten kanssa. Heidän kasvamisensa koululaisiksi vapautti minua muihin tehtäviin. Tunnen monia muitakin nuorina äideiksi tulleita, joille lasten varhainen saaminen ei ole ollut työuran este vaan pikemmin ponnahduslauta monipuoliseen elämään, johon lapset ja lapsenlapset ovat omalla tavallaan osallistuneet.

Lea Pulkkinen

Kirjoittaja on psykologian emeritaprofessori Jyväskylän yliopistosta

Lapsilta vaaditaan Suomessa aikuisuutta

Lapset ovat erilaisia ja he tarvitsevat yksilöllisesti aikaa kehittyäkseen. Lapsen parasta arvioitaessa on otettava huomioon vanhempien vastuu lapsesta ja tarve lapsen suojeluun ikä- ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Suomi on etenemässä suuntaan, joka vaarantaa lapsuutta ja lapsen kasvurauhaa.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siinä esitetään, että 15 vuotta täyttänyt lapsi valitsee itse sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajan.

Hallituksen valmistelussa ikäraja oli aluksi jopa 12 vuotta. Tämä kohtasi asiantuntijakritiikkiä ja ikäraja nostettiin 15 vuoteen.

Maamme 9. luokan oppilaallekin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajan valinta on vaativa päätös. Onko tämä lapselle ja nuorelle edes vapautta? Voisi ajatella, että antaisimme lapsille aikaa ja vapautta miettiä jotain aivan muuta.
Tämä ei ole ainoa esimerkki. OmaKanta-palvelussa kansalainen näkee omat terveystietonsa ja reseptit, ja palvelussa voi pyytää reseptin uusimista sekä tallentaa elinluovutus- ja hoitotahdon. Tällä hetkellä 10 vuotta täyttäneen lapsen edellytetään hallinnoivan omia tietojaan.

OmaKanta-palvelussa asioidakseen 10-vuotias tarvitsee verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai sähköisen henkilökortin. Sosiaali- ja terveysministeriö on vastannut lapsiasiavaltuutetun kritiikkiin arvioimalla, että nykytila jatkuu ainakin vuoteen 2020.

Lapsen näkökulmaa olisi otettava paremmin huomioon myös koulutyön järjestämisessä. Vanhemmilla on hyvin erilaisia työaikoja eikä sen enempää koululle kuin työnantajille tunnu kuuluvan se, miten perheitä tuetaan lasten huolenpidon ja suojelun järjestämisessä.

Monilla vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää kouluikäiset lapset selviytymään fyysisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti yksin iltapäivisin, iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja koululaisten loma-aikoina.

Lapsen kiintymyssuhteet ja lähiyhteisöt muodostavat turvallisen kasvun perustan. Lastensuojelussa lapsen läheisverkostot jäävät usein kartoittamatta ja päädytään sijoituksiin – jopa monta kertaa vaihtuviin sijoituksiin – joissa lapsi revitään juuristaan, joiden varaan olisi mahdollista rakentaa. Isovanhempia ja muita kestäviä, pitkäaikaisia ihmissuhteita, ei arvosteta.

Kysymys on myös nuoristamme. Ammatillisen koulutuksen reformissa, joka tuli voimaan kuluvan vuoden alusta, korostuu entisestään opiskelijan omatoimisuus ja itsenäisyys opintojen suorittamisessa.

Vastaavasti lukion alussa edellytetään opiskelijoilta sellaisten valintojen tekoa, joiden vaikutukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Ylioppilastutkinnon merkitystä korkeakouluihin haettaessa on entisestään korostettu. Nuoret tarvitsevat kuitenkin aikaa omien vahvuuksiensa löytämiseen ja elämäntehtäviensä valintaan. Valintapaineet ahdistavat ja uuvuttavat.

Onko Suomi menettämässä voimansa ajatella, mikä on lapsille todellista vapautta ja mitkä ovat lapsen tarpeet?

Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu

Lea Pulkkinen
psykologian professori emerita
Jyväskylä

Julkaistu: Keskisuomalainen 24.9.2018 ja Helsingin Sanomat 8.10.2018

Viisivuotiaat tarvitsevat leikkiä, eivät esikoulua

Ne Euroopan maat, joissa koulumuotoinen opetus aloitetaan varhain, eivät ole menestyneet Pisa-tutkimuksissa.

On ehdotettu, että esikoulu aloitettaisiin jo viisivuotiaana. Lapsen kehityksen kiirehtimiseen tähtäävien suunnitelmien taustalla ovat talouspoliittiset tuottavuustavoitteet. Koulumaisuutta lisättäessä syrjäytetään kasvatusfilosofiset näkemykset, jotka perustuvat ymmärrykseen lapsuuden ominaislaadusta.

OECD:n vertailut osoittavat, että Suomessa on vähemmän lapsia varhaiskasvatuksen piirissä kuin vertailumaissa. Tällaisten vertailujen vaarana on, että erilaisuus koetaan kielteiseksi asiaksi ja syntyy paine muuttaa tilannetta, vaikka se olisi parempi kuin muualla.

Suomessa lapsuus on käsitetty eri tavalla kuin monissa muissa maissa. Tämän ansiosta Suomen kouluissa on saavutettu hyviä tuloksia. On syntynyt luovuutta ja kilpailukykyä.

Paremmuuden kriteerinä voisi käyttää OECD:n 15-vuotiaille tehtyjä Pisa-vertailuja. Suomalaisten koululaisten tulokset hämmästyttivät maailmaa 2000-luvun alkupuolella.

Kun hyviin tuloksiin on etsitty selityksiä, on keskitytty kouluun ottamatta huomioon koko lapsuutta. Nyt kun Pisa-tulokset ovat heikentyneet, syitä ja selityksiä on etsitty koulua edeltävästä lapsuudesta. Sen sijaan ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että valtion tuki kouluille on samanaikaisesti vähentynyt 59 prosentista 25 prosenttiin.

Koulut ovat jääneet 75-prosenttisesti kuntien vastattaviksi, jolloin lähiyhteisöjen kouluja on lakkautettu ja tilalle on tullut pitkiä koulukuljetuksia. Yli viidesosa koululaisista on kuljetusoppilaita, joiden joukossa on paljon peruskoululainsäädännön piiriin kuuluvia kuusivuotiaita esikoululaisia. Sitäkö halutaan jo viisivuotiaille?

Hyviä Pisa-tuloksia 2000-luvulla saavuttaneet 15-vuotiaat olivat syntyneet vuosina 1985–1991. Useimmat heistä eivät olleet käyneet esikoulua. He olivat menneet innokkaina lähiyhteisönsä kouluun seitsemänvuotiaina. Suomalaista koulun aloitusikää tukee aivotutkimus, jonka mukaan aikuisikään asti kehittyvissä aivoissa tapahtuu 6–7-vuotiaana muutoksia, jotka nopeuttavat kognitiivista oppimista.

Kokonaisvaltainen kasvatus varhaisvuosina – perheissä annettuna hoivana ja monimuotoisina päivähoitojärjestelyinä – on pohjautunut lastentarhaperinteeseen, jolle on ominaista lapsilähtöisyys, lasten kehitysvaiheiden tunnistaminen ja moniulotteisuus toiminnassa. Juuri ne maat, kuten Espanja ja Britannia, joissa koulumuotoinen opetus aloitetaan varhain, eivät ole menestyneet Pisa-tutkimuksissa.

Opetus voidaan aloittaa varhain, mutta siihen käytetty aika on pois lapsen ikäkauden kannalta tärkeämmästä toiminnasta. Viisivuotias on kehityksessään vaiheessa, jossa hän omaksuu uusia asioita leikin ja jäljittelyn kautta. Hän ottaa rooleja ja toimii niiden pohjalta. Hänen mielikuvituksensa ja luovuutensa saavat ravintoa saduista ja tarinoista sekä taiteellisesta toiminnasta. Kädentaidot ja muu motoriikka kehittävät myös aivoja.

Vapaa leikki antaa kasvualustan oma-aloitteisuudelle. Lapsen ideat pääsevät toteutumaan ilman ohjailua. Lapsi tarvitsee vapautta toteuttaakseen rakentumassa olevaa persoonaansa. Aikuisten tehtävä on luoda innostavat ja turvalliset puitteet sekä havainnoida leikkiä.

Leikki on varhaisen oppimisen kivijalka. Asiantuntijat eri maissa ovat huolissaan leikin loppumisesta ja mielikuvituksen ohenemisesta. Myös kuusivuotiaiden esikoulussa vapaalla leikillä tulisi olla mahtiasema.

Lapset ovat monisärmäisiä omine ainutlaatuisine piirteineen. Kognitiivinen painotus ja oppimispolkuajattelu kaventavat näkemystä kehityksestä moniin eri suuntiin. Tätä moninaisuutta kuitenkin tarvitaan tulevaisuuden yhteiskunnassa.

Elämässä menestyminen vaatii tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn taitoja. Niitä omaksutaan varhaisen kiintymyksen pohjalta, pysyvissä ihmissuhteissa, joiden merkitys korostuu varhaiskasvatuksessa.

Lasten stressaavaa elämää ovat pitkät hoitopäivät isoissa ryhmissä vaihtuvan henkilöstön kanssa. Tarvitaan investointia varhaiskasvatukseen sen laatuun vaikuttavat tekijät – lapsiryhmien koko, henkilöstön osaaminen ja vanhempien työajat – huomioiden. Varhaiskasvatuksen laatua ei kohenneta siirtämällä viisivuotiaat esikouluun.

 Timo Jantunen ja Lea Pulkkinen

Jantunen on peruskoulun luokanopettaja ja Pulkkinen psykologian emeritaprofessori.

 

Keski-Suomesta lapsen oikeuksien kärkimaakunta

Tänään 20.11. vietämme kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää maailmanlaajuisesti hyväksytyn lapsen oikeuksien sopimuksen kunniaksi. Se on myös osa Suomen oikeusjärjestystä.

Sopimuksen keskeiset yleisperiaatteet ovat lapsen edun ensisijaisuus, syrjimättömyys, jokaisen lapsen oikeus kehitykseen sekä lasten näkemysten kunnioittaminen. Nämä periaatteet ovat myös lasten hyvinvoinnin edellytyksiä.

Keski-Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hyvinvointiosaamisen kärkimaakunta vuonna 2030. Keskeinen osa hyvinvoivaa yhteiskuntaa ovat hyvinvoivat lapset ja nuoret.

Lapsiystävällisen Keski-Suomen edistämiseksi koottu lapsiohjelman kutsuukin kaikki maakunnan toimijat mukaan yhteiseen työhön tavoitteena, että Keski-Suomi tunnetaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin maakuntana. Tärkeää on päättäjien ja virkamiesten tahtotila edistää lapsen oikeuksia ja sitä kautta lapsen, nuorten ja perheiden hyvinvointia.

Myös me kaikki lasten ja perheiden parissa toimivat kannamme osaltamme vastuuta lapsen ja nuoren hyvinvoinnista vuoden jokaisena päivänä. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee lähelleen turvallisia ja välittäviä aikuisia!

Olemme mukana hallituksen valtakunnallisessa LAPE-kärkihankkeessa eli lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa, joka edistää lapsen oikeuksien viemistä käytäntöön. Laajan LAPE-yhteistyön tavoitteena on pysyvästi uudistaa lapsi- ja perhepalveluita lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi sekä siirtää tuen ja palveluiden painopistettä varhaiseen vaiheeseen.

Keskeistä on vanhemmuuden tuki ja lapsen ja perheen osallisuus. Rakennamme esimerkiksi monitoimijaista perhekeskusverkostoa, jonka kautta varhainen ja oikea-aikainen tuki mahdollistuu perheille entistä paremmin.

Jotta lasten oikeudet voisivat toteutua, on lasten oikeuksien sopimus ja lasten hyvinvoinnin tila tunnettava päätöksenteossa paremmin.

Keski-Suomessa lasten oikeuksia on lähdetty edistämään koulutuksella, osaamisen tunnistamisella ja vahvistamisella, luomalla lapsiystävällistä toimintakulttuuria ja vaikuttamalla palvelurakenteisiin. Käytännössä se tarkoittaa mm. tietoa lasten hyvinvoinnista ja terveydestä, lapsivaikutusten arviointia ja lapsibudjetointia tai perheystävällisiä toimintatapoja työpaikoilla.

Tervetuloa mukaan LAPE-työhön Keski-Suomen lasten ja perheiden hyväksi!

Hanna Hämäläinen
muutosagentti

Raija Harju-Kivinen
hankepäällikkö

Päivi Fadjukoff
puheenjohtaja
maakunnallinen LAPE-ohjausryhmä

Julkaistu: Keskisuomalainen 20.11.2017