Tieto lasten syntyvyyden vähenemisestä kirvoitti mieleeni muistot tutkijanaisten työllistämisestä tutkimushankkeisiin. Oli tavallista, että työsopimuksen solmimisen jälkeen tutkija tuli luokseni ja kertoi, että hänellä olisi henkilökohtaista asiaa. Silloin melkein kysyin: Koska on odotettu syntymä? Kertomus oli sama. Vihdoinkin, kun oli saanut työsuhteen, uskalsi ajatella lapsen saamista.
Toistuvat kokemukset saivat pohtimaan vanhemmuuden kytkentää työhön. Miksi lasten synnyttäminen kuuluu työnantajan korvausvastuisiin? Ministereiden huoli syntyvyydestä on hyvä merkki siitä, että kysymys onkin valtion asiasta.
Ratkaisuehdotukseni on, että lapsen saamiseen liittyvät tuet irrotetaan työsuhteesta ja ne korvataan eläkkeiden ja KELA-korvausten tapaan yhteisestä rahastosta. Tällöin kustannukset eivät kaadu naisvaltaisten alojen työnantajille, vaan kansakunta kokonaisuudessaan osallistuu niihin.
Uusi tuen antamisen muoto antaisi nuorille ihmisille vapautta suunnitella omaa ja perheensä elämää ja rytmittää siihen lasten syntymää ja työelämään osallistumista. Kun elinikä pitenee ja eläkeiät nousevat, jää parhaassa hedelmällisyysiässä lapsensa saaville kymmeniä vuosia aikaa tehdä työuraansa.
Nuorten ihmisten, erityisesti naisten elämään kohdistetaan liian suuria paineita monilla elämän alueilla, kun lapsen saamisen kanssa samaan hengenvetoon puhutaan työuran tekemisestä ja eläkkeiden ansaitsemisesta. Lapsen synnyttäminen on niin tärkeä ja vaativa yhteiskunnallinen tehtävä, että siitä voi eläkevuosia kartuttaa jopa suuremmasta syystä kuin jostakin työtehtävästä. Työuran tekemistä voidaan puolestaan tukea koulutuksella lapsen saamisen jälkeen.
Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimus osoittaa, että työuraa ja hyvinvointia voidaan tukea myöhemminkin annettavalla koulutuksella. Tärkeää on osoittaa arvostusta perheelle ja antaa nuorille valinnanvapautta erilaisiin ratkaisuihin.
Tulin itse äidiksi 21-vuotiaana ja opiskelin pienten lasten kanssa. Heidän kasvamisensa koululaisiksi vapautti minua muihin tehtäviin. Tunnen monia muitakin nuorina äideiksi tulleita, joille lasten varhainen saaminen ei ole ollut työuran este vaan pikemmin ponnahduslauta monipuoliseen elämään, johon lapset ja lapsenlapset ovat omalla tavallaan osallistuneet.
Lea Pulkkinen
Kirjoittaja on psykologian emeritaprofessori Jyväskylän yliopistosta