Lapset ovat erilaisia ja he tarvitsevat yksilöllisesti aikaa kehittyäkseen. Lapsen parasta arvioitaessa on otettava huomioon vanhempien vastuu lapsesta ja tarve lapsen suojeluun ikä- ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Suomi on etenemässä suuntaan, joka vaarantaa lapsuutta ja lapsen kasvurauhaa.
Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siinä esitetään, että 15 vuotta täyttänyt lapsi valitsee itse sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajan.
Hallituksen valmistelussa ikäraja oli aluksi jopa 12 vuotta. Tämä kohtasi asiantuntijakritiikkiä ja ikäraja nostettiin 15 vuoteen.
Maamme 9. luokan oppilaallekin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajan valinta on vaativa päätös. Onko tämä lapselle ja nuorelle edes vapautta? Voisi ajatella, että antaisimme lapsille aikaa ja vapautta miettiä jotain aivan muuta.
Tämä ei ole ainoa esimerkki. OmaKanta-palvelussa kansalainen näkee omat terveystietonsa ja reseptit, ja palvelussa voi pyytää reseptin uusimista sekä tallentaa elinluovutus- ja hoitotahdon. Tällä hetkellä 10 vuotta täyttäneen lapsen edellytetään hallinnoivan omia tietojaan.
OmaKanta-palvelussa asioidakseen 10-vuotias tarvitsee verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai sähköisen henkilökortin. Sosiaali- ja terveysministeriö on vastannut lapsiasiavaltuutetun kritiikkiin arvioimalla, että nykytila jatkuu ainakin vuoteen 2020.
Lapsen näkökulmaa olisi otettava paremmin huomioon myös koulutyön järjestämisessä. Vanhemmilla on hyvin erilaisia työaikoja eikä sen enempää koululle kuin työnantajille tunnu kuuluvan se, miten perheitä tuetaan lasten huolenpidon ja suojelun järjestämisessä.
Monilla vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää kouluikäiset lapset selviytymään fyysisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti yksin iltapäivisin, iltaisin, öisin, viikonloppuisin ja koululaisten loma-aikoina.
Lapsen kiintymyssuhteet ja lähiyhteisöt muodostavat turvallisen kasvun perustan. Lastensuojelussa lapsen läheisverkostot jäävät usein kartoittamatta ja päädytään sijoituksiin – jopa monta kertaa vaihtuviin sijoituksiin – joissa lapsi revitään juuristaan, joiden varaan olisi mahdollista rakentaa. Isovanhempia ja muita kestäviä, pitkäaikaisia ihmissuhteita, ei arvosteta.
Kysymys on myös nuoristamme. Ammatillisen koulutuksen reformissa, joka tuli voimaan kuluvan vuoden alusta, korostuu entisestään opiskelijan omatoimisuus ja itsenäisyys opintojen suorittamisessa.
Vastaavasti lukion alussa edellytetään opiskelijoilta sellaisten valintojen tekoa, joiden vaikutukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Ylioppilastutkinnon merkitystä korkeakouluihin haettaessa on entisestään korostettu. Nuoret tarvitsevat kuitenkin aikaa omien vahvuuksiensa löytämiseen ja elämäntehtäviensä valintaan. Valintapaineet ahdistavat ja uuvuttavat.
Onko Suomi menettämässä voimansa ajatella, mikä on lapsille todellista vapautta ja mitkä ovat lapsen tarpeet?
Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
Lea Pulkkinen
psykologian professori emerita
Jyväskylä
Julkaistu: Keskisuomalainen 24.9.2018 ja Helsingin Sanomat 8.10.2018